Eilen mun työpaikan kiinteistön omistaja ramppasi jatkuvasti meidän työpisteessä. Hän jutteli kiivasti jostakin mun kahden työkaverin kanssa. Kun kysyin työkavereiltani, että mikä on vikana, sain vastaukseksi vain hätäisen hymyn ja toteamuksen että ei tässä mitään, kaikki on hyvin. Annoin asian sitten olla.

Tänään kun olin ehtinyt olla töissä noin kymmenen minuuttia, puhelin alkoi soida kiivaasti. Työkaverini Kate vastasi huokaisten puhelimeen ja henkilö puhelimen toisessa päässä taisi vaihtua moneen kertaan, koska Kate sanoi moneen otteeseen "wei, ni hao" (= haloo, terve). Ymmärsin puhelusta lauseet: opiskelee kiinaa, opettaa englantia, on töissä keskiviikosta sunnuntaihin. Ymmärsin siis sen verran, että tajusin puhelun liittyvän minuun.

Puhelun jälkeen kiinteistön omistaja pöllähti taas kerran huoneeseen. Kohta myös alueen vartija saapui paikalle. Kun kysyin, että mikä nyt on oikein vikana, sain jälleen vastaukseksi vain olan kohautuksen ja toteamuksen "nothing!".

Kahdentoista aikoihin lähdimme syömään niin kuin aina tavallisestikin. Ulos päästyämme virkaintoisen näköinen koppalakki pysäytti meidät. Hän jutteli tai kiisteli jostakin Katen kanssa. Kate pyysi toisen työkaverini Maxin apuun. Kohta alueen vartija saapui koppalakin seuraksi. Kysyin jälleen kerran, että mistä nyt on kyse ja liittyykö se minuun. Kate vastasi lyhyesti: mikään ei ole vialla ja Max selvittää tilanteen. Sitten hän totesi todella kiukkuisen näköisenä "I hate that man", viitaten sillä koppalakkiseen kaveriin.

Ravintolaan päästessämme Max alkoi oma-aloitteisesti kertomaan tilannetta, sanomalla "Paula, what happened there doesn't matter". Hmph. Selitys ei oikein riittänyt minulle.  Olin kuitenkin oppinut, että en saa vastauksia, jos kysyn "mikä on vialla". Sen sijaan, minun pitää käyttää toisenlaista taktiikkaa; kysyä tarkempia kysymyksiä. Niimpä kysyin ensiksi: Johtuuko ongelma minusta? Vastaus oli: kyllä. Sitten kysyin: Johtuuko ongelma siitä että en ole kiinalainen? Vastaus oli: kyllä. Sitten kysyin: Miksi? Kysymys "miksi" olikin jo paljon hankalampi. Max selitti jotakin alueella toimivasta armeija-jutusta (joka ei ole oikein koskaan selvinnyt minulle) sekä alueella asuvista vanhoista ihmisistä (joku vanhainkoti). Olen siis vissiin vaaraksi ulkomaalaisena joko tälle armeija-jutulle tai vanhuksille. Asiaa minulla ei toimistoon enää ole.

Pomo soitti sitten mulle vähän myöhemmin koppalakin kanssa käydyn episodin jälkeen, ja sanoi että mun työpistettä pitää vaihtaa. Huomenna näen pomoni, ja ajattelin kysyä varovasti lisää kysymyksiä. Luulen kyllä, että hän aikoo kuitata asian vain sanomalla "It doesnt't matter". Hmph. Kyllä mä haluisin tietää.

Iltapäivä sujui rennosti. Vietin sen Katen ja Maxin kanssa pyörien ympäri Pekingiä. Kävimme kuuluisalla Tsinghua yliopiston kampuksella sekä Jingshan puistossa, josta näki koko kielletyn kaupungin. Meillä oli hauskaa. Emme antaneet aamupäivän tapahtumien pilata loppupäiväämme.

Kun pääsin kotiin, olin saanut mailin viisumin uusimisestani. Käytännössä mun täytyy nyt avata sittenkin se kiinalainen pankkitili ja tehdä kaikki jutut, mitä mulle jo kerrottiin maanantaina kun kävin viisumitoimistossa. Mua suoraan sanottuna v¤&%¤%&ttaa ja tosi paljon. Maksoin 100 euroa vain kuullakseni, että mun pitää sittenkin uusia viisumi itse. (Eli rampata toimistosta A toimistoon B ja niin edelleen). Laitoin viisumitoimistolle viestiä, että saanhan maksamani 100 euroa takaisin, mutta jotenkin mulla on semmoinen fiilis, että multa huijattiin ne rahat. Ottaa päähän ja rankasti. Ei 100 euroa ole opiskelijalle mikään pikkuraha.

Täytyy sanoa, että tällä hetkellä fiilikset ei oo hirveen korkeat.